Mökkikaivon huolto – miksi ja kuinka usein?
Ennen mökkikautta on suositeltavaa tarkistaa kaivon kunto. Kaivon kunto vaikuttaa suoranaisesti talousveden laatuun. Kun sadevedet ja sulamisvedet pääsevät kaivoon, käyttöveden laatu heikkenee dramaattisesti. Kaivot, joita ei käytetä talvella, ovat alttiimpia epäpuhtauksille ja ympäristöongelmille. Siksi kesämökin kaivot on hyvä tarkastaa tavallista useammin.
Mökkikaivon kuntoa voivat harjaantuneet mökinomistajat tarkkailla silmämääräisesti, mutta ammattilaiset on hyvä tilata tekemään perusteellisempi kuntotarkastus. Suomen Kaivohuollon asiantuntijat tulevat halutessasi paikalle ratkaisemaan kysymyksiä ja arvioimaan kaivon kuntoa maksuttoman kuntotutkimuksen avulla.
Kirkaskin mökin talousvesi voi olla saastunutta
Huonolaatuinen kaivovesi voi pahimmillaan vaarantaa terveytesi. Juomaveden on oltava väritöntä, hajutonta ja mautonta. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että jopa kirkas kaivovesi voi sisältää haitallisia aineita. Saastunut vesi voi sisältää ihmisen terveydelle myrkyllisiä yhdisteitä ja pahimmassa tapauksessa aiheuttaa käyttäjälleen terveysongelmia.
Pintavesitiiviyden heikkous on yksi yleisimmistä ongelmista suomalaisissa kaivoissa, kaivojen sisäisten ja ulkoisten rakenteiden vaurioiden ohella. Tämän vuoksi vesikaivojen huollot tulisi tehdä 5-15 vuoden välein veden laadusta ja kaivon käyttöasteesta riippuen. Mökkikaivon huolloilla voi olla lyhyempikin väli. Veden laadun seurantaa varten suositellaan enintään kolmen vuoden väliä.
Mökkikaivon huolto ehkäisee ongelmia
Vesikaivon huolto pitää kaivon toimintakunnossa, jolloin tämä tuottaa parasta mahdollista talousvettä. Myös kaivon oikea sijainti ja huolellinen rakentaminen varmistavat veden pysyvän puhtaana. Tiesitkö, että kaivo tulisi sijoittaa mahdollisimman kauas viemäriverkostoista?
Suomen Kaivohuolto huoltaa nimensä mukaisesti myös mökkikaivoja. Palveluitamme ovat muun muassa:
- mökkikaivon kunnostus – mukaan lukien pintavesitiivistykset, routavauriokorjaukset
- mökkikaivon puhdistus ja desinfiointi – korkeapainepesut sekä pohjan puhdistukset ja pohjamassojen vaihtotyöt
- mökkikaivon tyhjennys
Maksuton kaivon kuntotutkimus missä tahansa Suomessa
Moni mökkikaivo on pieneläinten mielestä kiinnostava paikka ja ne mielellään pyrkivät kaivoihin, joista löytyy sopivan kokoisia aukkoja. Kun mökkikaivosta löytyy kuolleita eläimiä, on aika pyytää kaivon kuntotutkimus. Kuntotutkimus on tarpeen myös silloin, jos näet merkkejä pintavesien valumisesta.
Kaivon kuntotutkimuksessa käydään läpi:
- kaivon ympäristön vaikutukset vesikaivoon ja veden laatuun
- rakenteet sekä kaivon rakenteiden kunto
- tiedossa olevien ongelmien tulkinta, paikannus veden laadusta ja/tai tuotosta
Lisäksi teemme kaivotekniikan kuntokartoituksen ja tulkitsemme ammattilaisten silmin olemassa olevia vesinäytetuloksia. Lopuksi annamme asiakkaallemme oppaan kaivon kunnossapidosta sekä tarjouksen, jos mökkikaivon kunnostus vaatii järeämpiä toimenpiteitä.
Kaivoveden tutkimus nopeasti
Yksi mahdollisista lisätutkimuksista voi olla vaikkapa kaivoveden tutkimus, jonka oma laboratoriomme tekee kaivovesitutkimuksen nopeasti ja tarkasti. Ainoana kaivohuoltotoimijana Suomessa.
Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen mukaan kesämökkienkään talousvedessä ei saa olla pieneliöitä, loisia tai mitään muita aineita sellaisia määriä, joista voi olla haittaa ihmisen terveydelle.