Asiantuntijan suositukset mökkikaivon huoltoon

Asiantuntijan suositukset mökkikaivon huoltoon

Suomalaisen ympäristön ja veden puhtaus ei ole tuulesta temmattu väite. Suomessa meillä on etuoikeus nauttia eräästä maailman laadukkaimmista pohjavesistä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö ongelmia esiintyisi esimerkiksi mökkikaivojen vesissä. Kaivovesiä vaivaavat useimmiten pieneläinten aiheuttamat saastumiset, pintavesien valuminen kaivoveteen sekä liialliset rauta- ja mangaanipitoisuudet sekä alhaiset pH-arvot.

Mökinomistaja voi vaikuttaa kuitenkin itse ennaltaehkäisevästi kaivoveden saastumista vastaan. Kaivon läheisyydessä tulee välttää vaarallisten aineiden ja kemikaalien varastointia, sillä maaperään joutuessaan ne voivat päästä mökkikaivon veteen. Maalit, liuottimet ja öljyt tulisikin varastoida huolellisesti mahdollisimman kaukana kaivosta.

Silmämääräisesti mökinomistaja voi itsekin tarkastaa mökkikauden alkaessa esimerkiksi kaivon kannen ja kansiluukun kunnon. Tuuletusputken puhdistaminen kannattaa myös tehdä. Jos tarkoituksena on kasvattaa pensaita kaivon lähelle, tulisi tämä jättää tekemättä, etteivät juuret pääse vaurioittamaan kaivon rakenteita.

Lyhyt muistilista mökinomistajalle:

  • tarkista kaivo aika ajoin silmämääräisesti ja kirjaa huomaamasi huoltotehtävät
  • tarkista kaivon ympäristö: vie vaaralliset aineet pois kaivon läheltä tai mahdollisesti pois koko mökin kiinteistöltä
  • merkitse kalenteriin ennakkoon ammattilaisten tekemät kuntotarkastukset, kuten Suomen Kaivohuollon maksuton kuntotutkimus

Mökin talousveden kanssa ei ole leikkimistä

Talousveden puhtaus on sen verran merkittävä seikka, ettei siihen kannata luottaa mutu-tuntuman perusteella. Talousvedessä ei saa olla loisia, mikro-organismeja tai muita tekijöitä, jotka voivat olla haitallisia ihmisten terveydelle. Siksi vesikaivohuolto tulisikin tehdä mökeillä muutaman vuoden välein. Aikaväli riippuu toki esimerkiksi mökkikaivon käyttöasteesta.

Veden laatua tulisi seurata enimmillään kolmen vuoden välein, mutta kesämökillä laadun seuranta voidaan tehdä useamminkin. Suomen Kaivohuolto tekee kaivohuoltojen yhteydessä myös mökin ja kaivon välisen putkistojen puhdistukset.

Maksuton kuntotutkimus kertoo sen, mihin harjaantumaton silmä ei kykene

Kaikkea ei harjaantumaton silmä voi havaita. Tällöin kannattaa pyytää ammattilaiset avuksi. Suomen Kaivohuollon maksuton kuntotutkimus on palvelu, jossa tarkastetaan mökkikaivo huolellisesti. Kaivon kuntotutkimuksessa selvitetään mökin ympäristön vaikutukset kaivoon ja veden laatuun. Lisäksi käydään läpi rakenteet ja niiden kunto, tulkitaan valmiiksi havaittuja ongelmia ja paikannetaan veden laatu tai tuotto.

Kaivotekniikan kuntotarkastus ja aiempien vesinäyteanalyysien tuloksien tulkinta kuuluu myös maksuttoman kuntotutkimuksen palveluihin. Jos mökkikaivo vaatii lisätyötä, annamme asiakkaallemme tarjouksen mökkikaivon huollosta. Kuntotutkimuksen ansiosta asiakkaamme pääsevät käsitykseen mökkikaivojensa rakenteiden kunnosta.

Suomen Kaivohuollon tavoitteena on asiakkaidemme saavan paitsi luotettavan ja turvallisen vedensaannin myös tulevina vuosina, mutta myös lisätä heidän tietoisuuttaan kaivonsa tilasta.

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Tilaamalla uutiskirjeemme saat hyödyllistä tietoa kaivoista ja niiden huoltamisesta!

    Täyttämällä lomakkeen hyväksyn tietojeni tallentamisen markkinointirekisteriimme tietosuojaselosteemme mukaisesti.

    Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.